Meidän elämä kiertää kehää.
Ymmärrän sen nyt paremmin kuin aikaisemmin.
Jollain aikavälillä, yleensä vuoden syklissä,
päädytään aina samaan pisteeseen.
Katkeamispisteeseen.
Monta vuotta siitä on noustu.
On koottu palasen kasaan,
kerätty usko, toivo ja rakkaus
tiiviiksi nipuksi
perheemme ympärille
ja menty eteenpäin.
Tässä tilanteessa ollaan taas.
On vaikeaa,
pitäisi tehdä isoja ratkaisuja,
parisuhde onneksi tuntuu kestävän,
toistaiseksi ainakin.
Kysymme toisiltamme vieläkö
jatketaan?
Joko luovutetaan?
Minä kysyn itseltäni vieläkö jaksan?
Joko luovutan?
Kaipaan jälleen kristallipalloa,
jotain tietoa tulevasta.
Muuttuuko mikään, vai jatkuuko tämä kehä
kunnes katkean, lopullisesti.
Kukaan ei voi ennustaa tulevaa.
Miten minä voisin päättää jonkun toisen
tulevaisuudesta kun en tiedä omastakaan.
Olemme määränneet jutun ratkaisuhetkeksi
meidän osalta
tämän illan,
mutta en taida siltikään
kyetä päättämään.
En lopullisesti.
Toivon että joku muu päättää.
Miksi sen aina pitäisi olla minä...
