lauantai 31. tammikuuta 2015

Kirpparilöytö


Kaksi kärpästä kahdella eurolla.
Lapsille palapeliautomatto
ja äidille tarpeellinen
pingotusalusta.
Joku aika sitten meinasin
alustan ostaa lankakaupasta,
mutta 27 e tuntui liian kallilta.
Onneksi jätin sen kauppaan.
Tämä ajaa täysin asiansa
ja säilyy kätevästi lastenhuoneessa.


Palapeli valmiiksi
ja kääntö.
Pingotukseen pääsi 
uusin huivileikkikirjasta
neulottu huivi



perjantai 30. tammikuuta 2015

Mitäs sitten tekis...


Jouduin ihmeelliseen tilaan,
en tiedä mitä kutoisin.
Lajittelin joutessani ohuita sukkalankoja
purkkiin, ajattelin
josko tekisin tikkurin,
ohuen ja isoilla puikoilla.
Aloitin ja purin pois.
Kaikki langat on pätkävärjättyjä
ja jäljestä tuli aivan liian suttuinen.
Ei sitten.


Kaivelin lisää lankavarastoja,
yksikään kerä tai vyyhti ei
puhutellut. 
En saanut niistä mitään
inspistä. Kaikki oli niin nähtyjä.
Pitäis ehkä myydä koko varasto
kirpparilla ja ostaa uusia tilalle...
Löysin yhden neuleen,
viime talvena aloitettu.
Hihat puuttui, päätin tehdä
siitä liivin kun en muista mitä
lankaa raita on ja mitkä puikot.
Ja teinkin.
Mutta mitä sitten tekis.

Olen kai taas väsynyt.
Liian väsynyt.
Ajoin tänään 250 km,
kelissä jossa ei paljon naurata.
Mutta se matka on tehtävä 
saadakseen vapaata.
Viikonlopun.
Sunnuntaina Mies ajaa sen matkan.
Ja maanantaina taas minä,
palaveriin.
Maailman pahimman lumimyrskyn aikana
se ei ole kivaa.

Mutta nyt on vapaata.
Aika levätä ja nauttia.
Että taas jaksaa.
Nappasin sitten käteeni kerän alpakka silkkiä,
pinkkiä. Arvoin Huivileikki kirjasta ohjeen.
Kappa.
Saa nähdä mitä tulee
vai tuleeko mitään.
Lepoa kuitenkin.
Ja lunta, liikaa lunta.


torstai 29. tammikuuta 2015

Tortillalasagne


Koska PieninIhminen toipuu kotona
flunssasta joka ei edes
kunnolla alkanut piti ruoka
tehdä taas nyhjäätyhjästä
tyylillä.
Jauhelihaa oli kaapissa,
mutta perunat loppu.

Tein kastikkeen Valion sivujen ohjetta
muokaten kaapista löytyviin tarpeisiin.
Tästä löytyy alkuperäinen ohje

Kastike
3*400g jauhelihaa
kookosrasvaa paistamiseen
6 sipulia
2 pss herne-maissi-paprikaa
3 tl suolaa
pippuria myllystä
1 tlk Lidlin tomaattimurskaa
1 pirkka pastakastike purkki
1 salsakastike
4 ruokakermaa
juustoraasteen korvasin oltermanni viipaleilla
8 rkl sweet chili kastiketta.

Kastike ja lätyt kerroksittain vuokaan,
uuni 225 ja 15 minuuttia.
Laitoin kastiketta reilusti.
Lasten annokseen meni viisi tortillalättyä.
Aikuisten gluteenittomaan annokseen käytin pieniä
maissitortilloja koko paketin.
Enstaina laitan annokset isompaan 
vuokaan niin että ruokaa riittää
kahteen syöntiin.
Kastiketta jäi yli,
siitä tulee vielä yksi aikuisten ruoka,
lapset saavat italianpataa...


tiistai 27. tammikuuta 2015

Mä taimi olen sun tarhassas



Siemenet tilattu Korpikankaalta,
yhdeksästä siemenestä iti yhdeksän.
Kyllähän näistä jo lajin tunnistaa :)

Lajilapussa lukee: Geranium Special 
Mop Head Mixed F1.

Sen verran minä kukkalatinaa osaan
että tiedän geraniumin olevan kurjenpolvi.
Asiaa piti googlettaa ja selvisihän se 
Wikipedia:
Varsinkin Amerikassa puutarhaväen keskuudessa sukunimeä
 Geranium on käytetty myös läheisten pelargonien nimenä, 
mutta niiden tieteellinen nimi on Pelargonium



Tälläistä kiinnostaa kuunkiviäkin asiaa
näin tiistai aamuna.
Kello on kohta seitsemän.
Olen käynyt suihkussa
ja juonut kaksi mukillista kahvia.
Lapset leikkivät täysillä.
Parempaa päivää kaikille!
Lähden tutustumaan kouluun.
Jännittää!
Päätös on tehtävä tällä viikolla.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Melkein valmis


Aamun palaverin jälkimietinnöissä on
hyvä tehdä aivoja vaatimatonta hommaa.
Katsoa eilinen erilaiset perheet kovalevyltä.
Samalla syödä pari riisikakkua.
Neula ja sakset esiin ja päättelyurakka
käyntiin.





Nyt puuttuu enää napit.

Mitä sitten tehdään?

torstai 22. tammikuuta 2015

Vyyhdinpuut

Viime viikon lankakauppareissulla
nappasin mukaan vyyhdinpuut.
Ihanat, puiset, kalliit,
mutta koska olen päättänyt
panostaa itseeni niin
mikä ettei.

Kerijälaitteen ostin samaisesta
kaupasta jo aikaisemmin.
Nyt vyyhdit hurahtaa
kauniille kerälle helposti.
Innokkaita apureitakin riittää
tähän puuhaan.








perjantai 16. tammikuuta 2015

Perjantai


Viikko on taas vierähtänyt vauhdilla.
Valkosipuli versoo joululahjassa
Siemennäkkäriä olen minäkin 
paistanut, hieman omana versiona.
Pelargoniat on itäneet ja
päässeet valohoitoon.
Valohoitoa tarvis itsekin.
Päivät on jo kivasti valoistuneet,
mutta tälläinen harmaa keli on ankea.
Villatakki on edennyt,
mietin tekisinkö suoran helman
vaiko resorin.
Samaa mietin hihojen kanssa,
suorat tein mutta mietin että
pitäiskö tehdä uusiksi.


Eilisen päivän vietin luuri korvalla,
puhuin monta pitkää puhelua.
Ongelmia ja ratkaisuja,
kouluun ja päiväkotiin.
Lopuksi purin kaiken Vertaiselleni.
Mietin taas että miten minä voin osata
päättää oikein. 
Mistä minä voin tietää mikä olisi
paras ratkaisu kellekin.
Perusoppivelvollisuuden piirissä
oleville asiat on helpompi ratkaista
omien kokemusten mukaan
mutta pidennetty oppivelvollisuus
ja sen tarjoamat vaihtoehdot on 
vieraita ja vähän hankalan tuntuisia.
Molemmissa vaihtoehdoissa on 
hyvät ja huonot puolet.


Tänään säntäsin taas salille 
kun sain kaikki lapset talosta ulos.
Toinen kerta jo tällä viikolla,
hyvä minä!
Lumityöt jätän lapsityövoimalle tehtäväksi.
Koska huomenna on lastenjuhlat
en edes suuremmin siivoa,
maanantaina tulee siivooja.
Sen helpotuksen ajattelin itselleni
nyt tarjota vaikka Mies kovasti sitä
vastustaakin.


Juhlista meinaan suoritua mahdollisiman
helpolla, hain herkkuja kaupasta.
Eipä lapset onneksi kovin suuria
vaadikkaan. Popparit, keksit,
karkit ja limu on yleensä
ne mitä menee.
Kakkupohjan ja jotain muuta
gluteenitonta teen itse.
Ehkä jonkun hyytelökakun.
Tai sitten ostan vaan jäätelöä.


 Onneksi kohta on taas maanantai!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Kirje Kiinasta



Vanha sanonta, köyhän ei
kannata ostaa halpaa, sopii
taas niin mainiosti.
Tilasin e-villeltä makrokuvia varten
loittorenkaita ja pari sävylinssiä.
Sain renkaiden kiinnitysosan
hienosti kiinni putkeen, 
mutta irti se ei siitä lähde...
Ei millään.

Pitää sitten kai vain makroilla tuolla
putkella.
Voi kettu.





maanantai 12. tammikuuta 2015

Kaalinpäitä.


Ostin pari kaalta,
yhteensä reilu 4 kiloa.

Päivälliseksi ja ehkä toiseksi, 
kaalilaatikkoa.
Paloittelin n 9 litraa kaalta,
(isoon kattilaan, pohjalle vähän vettä)
ehkä suunnilleen kolme kiloa.
Lisäsin pari lusikallista
lihaliemijauhetta.
Ja 4 sipulia isoina paloina
Keittelin hiljalleen tunnin.

Ruskistin 1,2 kg jauhelihaa,
maustoin suolalla ja pippurilla,
sekoitin kaalikattilaan.
Lisäsin purkin tomaattimurskaa
(enempää ei ollut), pari 
prk smetanaa, ruutauksen tomaatti-
pyrettä, viisi lusikallista herkkukurkku-
kuutioita purkista.
Kaadoin uunivuokaan,
lisäsin purkin kermaan
ja juustoraastetta reilusti.
200 astetta pari tuntia.
Sammutin uunin ja vuoka
muhi uunissa vielä pari tuntia.

Samalla uunissa paistui
lapsille maistuva lasagnette,
ihan valmiista paketista kastike.
Piilotin jauhelihan sekaan
purkillisen papuja.
Lapset saavat niitä vaikkei tahtoiskaan.

Lopusta kaalesta tein kaaliporkkana raasteen
ja kaalilättyjä lounaaksi.
Ohjeet eilistä&paistoa blogista,

Huomenna ei tarvitse laittaa ruokaa,
jee :)

lauantai 10. tammikuuta 2015

Mopon kesyttäminen

Kaupat ei ilmeisesti ymmärrä että
kesään valmistauminen voi 
alkaa jo tammikuussa.

Läheisessä halpakaupassa oli 
tarjolla vain kukkamultaa ja 
kynttilöitä.
Ruokakaupasta sentään löytyi
ensiapukylvömultaa.
Taimipurkkeja ei tietenkään 
ollut kummassakaan kaupassa.

Hätä keinot keksii,
kertakäyttömukit ja -veitset.
Nyt on takan päällä lämmittelemässä
keijunmekot ja pelargoniat.
Kuukalenterin mukaan ihan 
väärään aikaan, mutta minkäs teet.

Mopo on nyt tallissa 
ja mieli hyvä.

Seuraavaksi vaikka vähän
lumitöitä,
vaihteeksi...








perjantai 9. tammikuuta 2015

Mopo karkuteillä




 Yhtenä iltana kun nukutin lapsia
muistin että syksyn synkkyydessä
siemenlaatikkokin taisi unohtua
jonnekin ulkovarastoon.
Ei siinä kyllä kovin montaa
lajia enää ollutkaan kun aika 
ei ole riittänyt siihenkään
puuhaan, siis siementen
keräilyyn ja vaihtamiseen.

Tilailin joutessani vähän siemeniä...
Suunnitelma oli vain
kokeilla pelargoniaa ja jotain 
muuta.
No sitä joitain muuta
tuli sitten vähän 
enemmänkin,
20 pussillista :)

Mihinköhän näiden kanssa vielä
joudunkaan :)

Makkarakeitto


Meidän perheen makkarakeittoon
laitoin eilen
2,9 kg perunaa
1,6 kg makkaraa
3,5 l vettä
1 pss h-m-p pakaste
1 pss keittojuurespakaste
5 lihaliemikuutioita

Sopiva annos 9 litran kattilaan,
tästä syödään pari päivää.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Väinämöiset




Pakkasaamu.
Piti ryhdistäytyä ja päätellä yhdet 
kenkiin sopivat sukat
Lankana Louhittarenluolan Väinämöinen,
kärjestä aloitetut
koko n 39,
puikot lienee kokoa 2,5
lankaa meni 63g
Nämä sujahtivat omaan
jalkaan ilman kostutusta ja muotoilua.

Tänä vuonna valmistuneet 
vaaleanpunasävyiset
sukat
kostutin ja laitoin saunaan
muotoutumaan.
Jännityksellä odotan koska 
on pakko päätellä ne.

Väriäelämään villatakkikin
etenee.


lauantai 3. tammikuuta 2015

Väriä elämään


Mies on kerran jos
toisenkin maininnut että
kaikki villatakkini ovat
ankeita ja mummomaisia.
Synkkiä ja niin värittömiä.

Aloitin lapasten "jämälangoista"
itselleni vähän värikkäämmän villatakin,
tai tikkurin niinkuin
mummo olisi sanonut.
Harmaata tietty pohjalla
ettei ihan vallattomaksi elämä
menisi :)

Tähän mennessä ainakin
näyttää hyvältä.




Tänään olisin kaivannut päälleni
kunnon villatakkia kun seisoin
mäenpäällä ja katsoin
kun lapset laskivat mäkeä.
Harmitti etten ollut päätellyt
vielä uusia ohuita sukkiakaan,
niitäkin olisi tarvinnut.
Oli kylmä.

Kiva että muutama lukijakin on löytänyt 
tänne!