sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kietokulkua, loputontako?


Meidän elämä kiertää kehää.
Ymmärrän sen nyt paremmin kuin aikaisemmin.
Jollain aikavälillä, yleensä vuoden syklissä,
päädytään aina samaan pisteeseen.

Katkeamispisteeseen.

Monta vuotta siitä on noustu.
On koottu palasen kasaan,
kerätty usko, toivo ja rakkaus
tiiviiksi nipuksi
perheemme ympärille 
ja menty eteenpäin.

Tässä tilanteessa ollaan taas.
On vaikeaa,
pitäisi tehdä isoja ratkaisuja,
parisuhde onneksi tuntuu kestävän,
toistaiseksi ainakin.
Kysymme toisiltamme vieläkö
jatketaan?
Joko luovutetaan?
Minä kysyn itseltäni vieläkö jaksan?
Joko luovutan?

Kaipaan jälleen kristallipalloa, 
jotain tietoa tulevasta.
Muuttuuko mikään, vai jatkuuko tämä kehä
kunnes katkean, lopullisesti.
Kukaan ei voi ennustaa tulevaa.
Miten minä voisin päättää jonkun toisen 
tulevaisuudesta kun en tiedä omastakaan.

Olemme määränneet jutun ratkaisuhetkeksi
meidän osalta
tämän illan,
mutta en taida siltikään
kyetä päättämään.

En lopullisesti.
Toivon että joku muu päättää.
Miksi sen aina pitäisi olla minä...



torstai 8. syyskuuta 2016

Räsymattosukat



Välillä, siis monesti, tuntuu ettei tiedä mitä kutoisi.
Ideoita ja jopa tarpeita olis kyllä, mutta langat ja ideat eivät
kohtaa. Keskeneräisiäkin kyllä löytyy korin täydeltä,
mutta mikään niistä ei houkuttele.
Tälläisena hetkenä tein itselleni villasukat.
Pitkään jouduin siedättämään itseäni näihin "eripari" sukkiin,
aikaisemmin sukkien piti olla ehdottomasti samanlaiset.
Nyt voin käyttää jo näitä,ainakin kotona.
Nämä sukat on aloitettu kärjestä ja tehty kaksi yhtäaikaa, pyöröpuikolla.
Lankana Regian erilaisia raitalankoja.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Väriä lasiin






Eilen kaivelin kaapista helmikuussa Hesan reissulla ostetut lasivärit
ja uudet pensselit. Kaappien kätköissä oli muutama lasipurkki.
Annoin lasten maalata ihan omaan tahtiin.
Pienintä autoin pitämällä purkkia.
Lapset nauttivat ja purkeista tuli hienot.
Maali kiinnitettiin uunissa ja illalla laitettiin pihalle kynttilät.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Joustava päättely


Kun tapana on tehdä
sukat varpaista varteen
ongelma voi olla päättely.

Tähän asti olen päätellyt neuleet
langankierto-tekniikalla
kun perinteisellä
silmukoiden yli nostamisella
neulos ei jousta yhtään.
Se on ollut melko hyvä,
mutta nyt löytyi
parempi.

Joustava päätteleminen neulalla.
Lankaa tarvitaan n kolme kertaa pääteltävän
reunan pituus.
Neula (ja lanka) viedään ensin kahden
ekan silmukan läpi puikolla oikealta
vasemmalle.
Seuraavaksi lanka vedetään
ensimmäisen silmukan läpi
vasemmalta oikealle.

Ensimmäinen silmukka irti
ja lankaa taas kahden ensimmäisen
puikolla olevan silmukan läpi.
Lanka menee siis silmukasta läpi
kolmesti, paitsi ekasta vain kahdesti.

Päättelin tällä tyylillä neulepaidan.
Hidastahan se oli,
hommaan meni koko ilta,
mutta uskon että se kannatti.
Villasukissa oikein näppärä
juttu kun silmukoita ei ole
montaa sataa...

torstai 18. kesäkuuta 2015

Ruokia

Selain alkaa olla täynnä auki olevia välilehtiä.
Välillä pitää kai kopsata ohjeet tänne.
Että voi etsiä uusia.


Maistuivat kaikille.
Käytin gluteenittomia korppujauhoja.
Muotoilin pihvit Tupperin
"pihvikoneella" ja paistoin uunissa.
Tein ohjeen mukaisen annoksen nelinkertaisena.
Siitä riitti reilusti kaksi ruokaa.
Ensin makaronin, kanttarelli kastikkeen ja uuni porkkanoiden kanssa.
Toisena päivänä tehtiin hampurilaiset.
Itselle gluteeniton sämpylä ja vuohenjuustoa.

Jälkkäriksi Jäätelöä ja Raparperipiirakkaa

Lurps!


Jätskiä tehdään kyllä toistekin


Ohje tähän itselle talteen.
Kopsattu siis Ku ite tekee-blogista.

Itse tehty jäätelö

6dl vispikermaa
1 prk kondensoitua maitoa 
0.5dl glukoosisiirappia 

vanilija tanko
kaardemummaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon glukoosisiirappi ja kondensoitu maito. Kääntele lopuksi joukkoon haluttu makuaine. Itse raaputin vanilijatangon siemenet joukkoon. Kaardemumma jäätelöön ripautin mukaan jauhettua kaardemummaa. Anna massan jäätyä pakastimessa 5-8 tuntia kunnes massa on keskeltä jäätynyt. Ota jäätelö sulamaan hetki ennen tarjoilua.

Jäätelö on aikuiseen makuun aika makeaa, mutta liikaa makeutta voi taittaa himpulla suolaa valmistusvaiheessa.

Raparperi piirakka

1 dl sokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
50 g sulatettua voita
2 dl maitoa
1 muna
3 raparperinvartta, pilkottuna noin 4 dl

Mittaa ensin kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää loput ainesosat ja sekoita taas. Kaada piirakkavuokaan (voideltuun) ja upota raparperinpalat taikinan joukkoon. Sitten eikun uuniin 200 astetta ja 25 minsaa. Valmista on, kun pinta on kullanruskea.
Jäähdytä hetki, sillä parhaimmillaan raparperipiirakka on vielä lämpimänä, vanilijajäätelöpallon taikka kylmän maitolasillisen kanssa nautittuna.
Pohja on loistava, nopea ja helppo makeiden piirakoiden pohja vuodenajan mukaan. Keväällä rapskua, kesällä mansikoita ja mustikoita ja syksyllä omenaa, talvella sitten samat pakkasesta.
- See more at: http://blogi.hyvinvoinnin.fi/2013/06/14/gluteeniton-raparperipiirakka/#sthash.jJY9vXfJ.dpuf

Porkkanat

Ainesosat
  • 500 g porkkanoita 
  • 1 rkl oliiviöljyä 
  • ripaus suolaa 
  • mustapippuria 
  • Pinnalle
  • 100 g vuohenjuustoa 
  • 1–2 rkl pinjansiemeniä 
  • 1 rkl hunajaa 
20 min 
Valmistusohje: 
1. Pese porkkanat puhtaiksi ja halkaise ne.

2. Levitä porkkanat uunipellille leivinpaperin päälle tai matalaan vuokaan. Pirskota päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla, pippurilla ja hunajalla.

3. Paahda porkkanoita uunissa 225-asteessa keskitasolla noin viisi minuuttia. Revi päälle vuohenjuustoa ja ripottele lisäksi pinjansiemeniä. Jatka paistamista vielä noin 3–5 minuuttia. Tarjoa paahdetut porkkanat heti.


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kastelukannu


Useammassa paikassa olen nähnyt
kuvia tälläisista kastelukannuista.
Omani tein pohjasta vuotavasta
ihanasta sinisestä.
Helminauhaa löytyi kotoa.


Tuli ihan kiva :)
Lopullinen sijoituspaikka
vielä puuttuu, mutta
ehkäpä sekin löytyy.


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Palram kasvihuone



Tästä se lähti.
Kolmesta pahvilaatikosta.
Pitkän haaveilun jälkeen.
Aika näyttää kannattiko.


Runko kasattiin nurmikolle.
Ässä auttoi reippaasti,
ei tarvinnut kuin sammuttaa netti...


Mies ja teiniosasto tekivät pohjat.
Kuorin ensin nurmikon pois.
Kaivettiin kuusi kuoppaa,
valettiin anturat.
Niihin kiinni kestopuu
ja siihen kasvarin oma sokkeli ruuveilla.
Sisäjuttuja tehtiin valmiiksi 
ennen huoneen paikalleen nostoa.


En ainakaan aluksi laita
mitään laatikoita.
Kokeneemman kasvihuoneilijan
neuvosta on maavaraiset penkit.
Alla suodatin kangas,
päälllä mansikkamuovi.


Ulkopuolella on vielä tekemistä.
Niinkuin koko pihassa.
Kastelujärjestelmää varten olen
ostanut vesisäiliön.
Ehkäpä sekin jossain vaiheessa pääsee
paikalleen.