sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Säärystimet


Kummityttö soitti.
Tarvii uudet säärystimet.
Edelliset on pienet.
Kummitäti kaivaa
lankavarastoa ja tikuttaa
parissa illassa uudet säärenlämmittimet.
Vähän mallia PeppiPitkätossu,
mutta kuulemma kelpaa.

Koko kuus-vee
48 silmukkaa,
2 nurin 2 oikein.
Pituutta n 30 cm,
kolmosen puikot.
Lankana 
SilverSoft blingbling
menekki 43g




Muuten käsityörintamalla
on hiljaista. Kiirettä pitää
muutoin ja vähäisen ajan olen
kutonut sitä hiivatin Kappaa.
Niin hidasta ja niin paljon.
Mutta kaipa se joku
päivä valmistuu.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Heinähommat jatkuu






Eskarilainen halusi kylvää
ruohon pieniin leivosvuokiin.
Koska kukaan ei vieläkään
ole muistanut
ostaa multaa
käytettiin talouspaperia.



Pienten kuppien kosteustasapaino
on hieman hankalasti säädeltävä.
Osa siemenistä kelluu varmaan 
vielä ensi viikolla...

No pääasia on tekeminen,
kai.


torstai 26. maaliskuuta 2015

Taimia


Kasvihuone kuume nousee.
Suunnittelen sisustusta.
Mitä kasvatan.
Haluan sinne ehdottomasti 
ainakin tuolin.
Ja räsymaton.
Todettiin ettei
nyt kannata alkaa
rakentamaan itse.
Ajantarvitsijoita on muitakin.
Ostan siis kasvihuoneen.
Mies tekee tarvittavat pohjatyöt
ja teinit auttavat kasaamisessa.
Siinäpä suunnitelmaa.


Taimitarhalla on vielä hyvin tilaa.
Tomaatit ja samettikukat koulittu.
Samoin riippapetuniat ja suurin osa
kelloköynnöksistä.


Lisää oli tarkoitus kylvää,
mutta unohdin ostaa multaa...
No toisena päivänä sitten.
Kai.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Heinähommia



Laitettiin pienimmän kanssa
siemeniä multaan.
Hajakylvö luki pussissa, 
mutta kasakylvös tästä
taisi tulla...

Eka kertaa vuosiin
vietän pääsiäisen kotona.
Ehkäpä jotain koristeitakin 
vois nyt laitella.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Uusi lumi

Sanotaan että uusi lumi on 
vanhan surma.
Nyt on meneillään kai
massamurha...

Lunta tulvillaan,
ei kiva.




No, kaipa se tästä vielä
iloksi muuttuu.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Maapähkinäkana

Jääkaapissa kanan minuuttipihvejä.
Googlasin ohjeita ja 
löysin hyvän Yhteishyvän sivulta.
Kirjaan itselleni muistiin
kun seuraavalla kerralla googlella 
en kuitenkaan sitä löydä.

Ainekset
4 annosta (riiti just neljälle)
400g broilerinleikkelettä
1 rkl öljyä (käytin kookosöljyä)
0,5 tl currya
2 dl vettä
0,5 lihaliemikuutiota
1 dl kermaa
3 rkl maustamatonta maapähkinälevitettä
1 rkl soijakastiketta
1 tl sambal oelek
ripaus rouhittua mustapippuria

Paloittele broilerileikkeet. Paahda hetki öljyssä pannulla curryn kanssa. Lisää vesi, liemikuutio, kerma, maapähkinälevite ja pippuri. Keitä kastiketta n 5 minuuttia. Tarjoa riisin ja kasvisten kanssa.
Oli hyvää, sopivan tulista.







torstai 19. maaliskuuta 2015

Pupu


Tämän hauskan idean näin 
"jossain".
Alkuperäisessä oli pelkkää
pajua, ei koristuksia.
Väänsin pilvikirsikan oksista.
Lisäsin rusetit piippurassista,
hännän vanusta ja silmät helmistä.






keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kevättä maljakkoon



Ostin pari purkkia helmililjoja.
Ajatus oli laittaa ne johonkin
purkkiin, mutta sopivaa ei löytynyt.
Kaksi melkein samanlaista maljakkoa
löytyi, mutta ei löytynyt
paperia tai narua jolla olis saanut
sitä jotain maljakoihin.
Niimpä maljakot
saivat samanlaiset vaatteet
Ikean teipistä.
Tuli ihan kivat, häivyttävät huomion
juurista ja mullasta.
Lapset toivat vielä muutaman pajunoksan
maljakoita koristamaan.

Nyt lähden leikkaamaan viinimarjapensaita,
pitkä vapaapäivä tiedossa
kun eka lapsi kotiutuu vasta 14.30


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Tiedossa vaikeuksia









Näiden(kin) taimien kanssa taidan olla 
vaikeuksissa kohta. Kaikki
näyttää itävän, nopeammin
ja noin 110 prosenttisesti.
Joudun ehkä laajentamaan 
ja valtaamaan tilaa
muualtakin kuin kodinhoitohuoneesta.


perjantai 6. maaliskuuta 2015

Vohvelit


Suklaamarengin blogissa oli paistettu
vohveleita ja siitä se ajatus sitten 
lähti. Kaivoin vanhaakin vanhemman
vohveliraudan kaapista
ja paistoin välipalaksi
vohveleita.
Lasten taikinan tein
myllynparhaan ohjeilla
ja oman ohjeen löysin Arlan
sivuilta.
Gluteenittomista tuli
todella hyviä.
Enstaina pitää molemmat annokset tehdä
tuplana.





Paistamisen aikana tein kyykkyhaasteen 70 kyykkyä :)



Ohje osoitteesta arla.fi

Ainekset

Vohvelit

  • 50 g Arla Ingman Meijerivoita
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl Arla Laktoositonta kevytmaitojuomaa
  • 2 rkl sokeria
  • 12 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 12 tl vaniljasokeria
  • 12 tl suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta

Paistamiseen

  • Arla Ingman Meijerivoita

Tarjoiluun

  • 2 dl Arla vispikermaa vaahdotettuna
  • mansikoita

Ohjeet

Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita jauhot, sokerit, suola ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa munat kevyesti maitoon. Yhdistä kuiviin aineisiin sulatetun rasvan kanssa. Anna taikinan turvota hetki. Kuumenna vohvelirauta ja voitele sitä kevyesti rasvalla. Paista vohveleista kauniin kullanruskeita. Tarjoile esimerkiksi kermavaahdon ja marjahillon kanssa