sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Bolero





Bolero, koko n 6v
Lankana Drops Merino
150g (lankaa jäi 10 cm)
Ohje suunnilleen täältä
Kotilieden sivulta.
(Silmukkamäärät ja mitat)
Kaipaa vielä ehkä napin tai 
rintakorun.
Lanka oli todella kiva kotoa,
nähtäväksi jää miten kestää
käytössä.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Välipala

Kummityttösen bolero valmistui
ja meni saunaan muotoutumaan.

Lapset olivat hetken tappelematta.

Varpaita paleli

Päätin kokeilla pitkästä aikaa sukkien kutomista.


Ainoan kerän tuota punasävyistä lankaa
ostin vasta lähilankakaupasta.
Yleensä ostan aina kaksi kerää,
se vaan on niin helpompaa.
Kotonahan ei olisi ollut yhtään
lankoja ennestään.


Sain testata uutta kerintälaitetta.
Huomasin että se on todella kätevä
tähänkin hommaan.
Lanka "hieman" takkusi,
eikä laitteesta kiinnostuneet
kolme apuria paljon asiaa 
helpottaneet.
Muutaman hetken,
suklaan ja rumansanan jälkeen
onnistui.
Sain kauniin kerän,
 joka pysyy paikoillaan.

Päätin olla rohkea,
en täsmännyt aloituskohtia
niinkuin yleensä raitalangoissa 
teen.
Aloitin sukat,
varpaasta tietenkin
ja kaksi yhtäaikaa.
Ohjeen mukaan.


Jaksoin tehdä ohjeen mukaan
kärjet, jotka olisin voinut
tehdä ilmankin ohjetta.

Totesin etten voi vieläkään pitää
ihan eriparisukkia,
jokin yhdistävä juttu
piti saada.
Lisäsin siis vähän harmaata.
Ja sillä mennään.
Toivottavasti piiiitkiksi sukiksi,
mutta itseni tuntien vain normimittaiset 
tulee.


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaatto


Nukuttiin vahingossa yli seiskaan,
kinkku oli uunissa valmis.
Tonttu oli yöllä tuonut
paketit lapsille sänkyyn.
Hulinaa, vilinää,
jännittyneitä lapsia,
kireitä aikuisia.

Joulupukin kuumalinja,
aamusauna lasten kanssa,
pitkän kaavan mukaan,
yksi lapsi kerrallaan.

Vaatteita, aamupalaa,
riitaa ja huutoa.
Yksi ei halua ulkovaatteita,
toinen ei löydä kinttaita.
Pakkasta 20 ja auto
huutaa jotain vikakoodia.
Bensakin on taas lopussa.
Tankkauksen aikana takapenkin 
tunteet taas kuumenee.
Mietitään lähdetäänkö
ollenkaan.
Huutavia lapsia.
Kireitä aikuisia.

Masut täyteen riisipuuroa.
Sekametelisoppaa.
Kahvia. 
Muutama sana siskojen
kanssa.

Taas kiireellä kotiin.
Kynttilät ulos.
Mies ja Appi kirkkoon.
Kuusen koristelua.
Tulet takkaan.
Pottujen kuorintaa
ja pöydän kattamista.

Tiskikonekin pesee aina
aivan liian hitaasti...

Hermostuneita aikuisia
ja jännittyneitä lapsia.
Vihdoin klo 16.15 ja 
ikkunan takana näkyy punaista.
Odotettu vieras jakaa lahjat.
Sopiva määrä jokaiselle.
Lapset aukaisevat lahjansa 
vuorotellen. Toiset odottavat
hienosti. Näin kaikki
sujuu hyvin. Äiti pysyy
kartalla siitä kuka saa mitäkin.
Roskat menevät pussiin saman
tien, eikä mitään katoa.
Ja tilanne on rauhallinen.
Loistava idea!

Lapset leikkivät
ja aikuiset viimeistelevät
joulupöydän.

Isommat pienet jaksavat
hyvin syödä kun lahjat
on jaettu ja tutkittu.
Ei tarvitse enää jännittää.
Hyvä periaate oli sekin että
saa ottaa vain sitä mitä 
haluaa, mitään
ei ole pakko maistaa,
kaikkea tietty tarjottiin.
Turhaa taistella joulupöydässä.
Lapset poistuvat leikkeihin
ja aikuiset saavat syödä rauhassa.
Liikaa.

Nyt klo 20.03
pienimmät nukkuvat,
otsalamput vain loistavat 
sängyistä :)
Yksi rakentaa legolinnaansa
ja yksi on kytkeytynyt
koneeseen uudet kuullokkeet
päässään.

Ihana rauha. 
Lisää viiniä ja suklaata.
Jännitys on ohi,
nyt voi huilata.

maanantai 22. joulukuuta 2014

P niinkuin pipariksi mennyt pikeeri

Aina on naurettu niille
pipareille joista ei 
koskaan tule niin 
kauniita kuin kuvittelee
tekevänsä.

Tänäkin vuonna sain 
nauraa, vaikka välillä
jo meinasi itkettää.

Ekan yrityksen tein perjantaina.
Tuli ihan liirua ja
se päätyi loppujen lopuksi
muffinssien päälle.

Näin 


Lapset halusivat kuitenkin koristella
pipareita. 
Vaikka kaksi satsia on jo
syöty ilman koristeita.
Tänään päätin yrittää uudestaan.
Tulos oli vähän parempi,
mutta siltikään ei kovin hyvä.
Mutta lapset olivat innoissaan
ja se lienee tärkeintä.

Ostopiparit joihin äiti
hienosti pursotti vihreää
pikeeriä ja pojat heitteli
päälle ranskanpastilleja
ja tähtiä.
Näillä ei voiteta vuoden pipari kisoja,
eikä edes vuoden äiti titteliä,
mutta ompa taas yritetty.
Ensi vuonna ehkä taas :)


perjantai 19. joulukuuta 2014

Punasipulit

4 punasipulia
0,5 dl punaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
1 dl sokeria
suolaa ripsaus
mustapippuria myllystä

Kuori ja leikkaa sipulit mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.
Laita lautaselle. Sekoita muut ainekset ja
kaada sipuleiden päälle.
Anna maustua tunti huoneenlämmössä.
Purkita ja laita jääkaappiin.
Toivo että säilyy jouluun asti.


Oman annokseni laiton marinoitumaan tänään,
kun jouluun on viisi yötä.
Lautasella sekoittelin sipuleita ohimennessäni.
Käytin intiaanisokeria ja siksi väri on vähän 
tummempi ja ehkä rumempi,
mutta makuhan se ratkaiseen...

torstai 18. joulukuuta 2014

Loputkin lapaset

Eilen vihdoin päättelin loput 
lahjalapaset. Kostutin ja laitoin painumaan.
Tänään laitoin vyötteet tiedoksi lapasiin,
 paketoin ne ja vein
päiväkotiin. 
Viidet lahjaksi tehdyt on tehty
Ulrika langasta,
itselle jäi Regian
raitasukkalangasta tehdyt
ja tyttöselle omat.
Kaikissa aikuisten lapasissa on intialainen 
peukalokiila ja 11 silmukkaa
puikolla. 

Nyt vois keskittyä siihen pinkkiin
boleroon ja tehdä vaikka sukat,
itselle.



keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Makaronilaatikkoa

Joulun aikaan elämää helpottaa
helppo ruoka joka maistuu
kaikille.

Torino tumma makaroni pussista
löytyy ohje josta tykkään.

Helpoin makaronilaatikko
(Raision sivulta löytyy maidollinen versio

1rkl rypsiöljyä
400g naudan jauhelihaa
100g sipulikuutioita
1 rkl jauhelihamaustetta
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl suolaa
1 ps Torino tumma makaroni
1,5 dl juustoraastetta
2rkl vehnäjauhoja
8dl vettä
1 lihaliemikuutio

Lämmitä uuni 200 astetta
Ruskista jauheliha ja sipuli kevyesti öljyssä, 
lisää mausteet.
Sekoita joukkoon juustoraaste ja vehnäjauhot.
Kaada uunivuokaan.
Kuumenna vesi ja lisää lihaliemikuutio,
kaada liemi vuokaan.
Paista uunissa n 35 minuuttia,
anna vetäytyä 10 min ennen tarjoilua.

Suurperhe versio tehdään annos kertaa kolme,
paistoin vuokaa 55 minuuttia uuni päällä
ja jätin vielä puoleksi tunniksi sammutettuun uuniin.

Gluteeniton aikuisten versio:

700g jauhelihaa
1 sipuli
250g gluteenitonta makaronia
purkki papuja suolaliemessä
purkki tomaattimurskaa valkosipulissa
2rkl gluteenitonta jauhoseosta.
Ja juustoraastetta reilusti.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukortit


Tänä vuonna joulukortit
ovat melko yksinkertaisia ja 
vain minun tekemiä.
Viime vuonna lasten kanssa homma oli
liian haastavaa.
Jokainen saa tehdä muutaman 
oman kortin.

Kirjoitin kortteihin käsin "jostain"
löytyneen runon.









lauantai 13. joulukuuta 2014

Lahjalaatikoita

Järjestin keittiönkaappeja tylsistyneenä,
kuka ihme niihin aina tunkee vaikka mitä.
Apple tekee hyvien tuotteiden lisäksi myös
hyviä laatikoita niille tuotteille.
Kaapista löytyi kolme puhelinlaatikkoa.
Nakkasin ne ensin roskapussiin,
mutta sitten muistin jossain nähneeni niitä
päällystettynä.

Ja siitä se ajatus sitten lähti.
Se mitä näihin kätkeytyy ja
kenelle selviää ehkä myöhemmin,
jokin ajatus asiasta on.


Ensin ajattelin tehdä servettitekniikalla, mutta eihän kotona tietenkään
ollut sopivaa maalia pohjamaalausta varten.
Tein päälliset paperista liimamalla



Sovitusvaiheessa huomasin että rasia on todella hankala aukaista
kun taitteet tuli sisäpuolellekin.
Ongelmaan ratkaisu oli
pienet narut kaksipuoleisella teipillä
kiinni sisärasian kumpaankin päähän,
sisäpuolelle.
Toimii.





keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Aamupalalemppari



Mysli on suosikki 
aamupala nyt kun ruokavaliosta
on pois gluteeni ja
maitotuotteitakin koitan vähentää.

Ostin pirkka gluteenitonta hedelmämysliä
(hedelmät on siinä kyllä aika harvassa). 
Tuunasin sitä hieman.
Tässä purkillisessa on mukana pussillinen
pirkka hedelmäsekoitusta,
rouhittua saksanpähkinää
ja tattarihiutaleita.

Lisäksi säilykepurkki (Dole) ananaspaloja mehuineen
tai omenamehua.


tiistai 9. joulukuuta 2014


Sunnuntaina pipareiden leivontatalkoissa
kummityttö esitti vienon
toiveen. Hän haluaisi boleron
kun kaverillakin on.
Värikysymykseen vastaus
tuli nopeasti, pinkki tietenkin.
Kaverillakin on.

Eilen käväsin sitten hyvän
syyn ansiosta paikallisessa lankakaupassa.
Löysin monta ihanaa lankaa
ja pinkkiäkin.
Hillitsin itseni kyllä hyvin,
ostin vain yhden sukkalangan,
kotonahan näitä lankoja ei ole yhtään :D
Kerijästä olen haaveillut pitkään, 
kun vielä sais vyyhdinlaitteen
niin jopa olis näppärää.




Boleron ohjeen otin täältä
jännityksellä odotan millainen tulee
ja kelpaako.

lauantai 6. joulukuuta 2014

BlingBling





Soppakulho kirpparilta neljällä eurolla,
Mansetit kirpparilta puolella eurolla,
Valkoiset tulilatvat kukkakaupasta yht kuusi euroa
Asetelma 10,50e

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Lapasia

 Ensimmäinen erä valmiina,
siis peukalot tehty,
langat päätelty
ja muotoiltu.

Peukalot puuttuu vielä muutamista...
Ja se päätteleminen on aina niin 
vihon viimeistä hommaa.

Lanka: 100% villalanka Ulrika
Naisten lapasissa 11 silmukkaa puikolla,
lapsen lapasissa 9
intialainen peukalokiila.

Ihan kivat :)




tiistai 2. joulukuuta 2014

ChiliConNakki

Mies oli ostanut nakkeja,
ajatuksena nakkikastike.
Mutta ei sitten ehtinyt sitä
tekemään.
Minä en edes yritä sitä kastiketta tehdä,
koska Mies, OlliOhjesääntö, tekee
paljon parempaa...

Googlasin sitten hakusanoilla:
nakki resepti ja 
tuloksena tuli ChiliConNakki
Atrian sivulta löytyi ohje
ja kaapista kaikki tarvittavat lisukkeet.
Chilinakit vaihdoin tavallisiin
ja jätin chilimausteen laittamatta.
Tomaattimurska oli yrttistä ja valkosipulista
ja annoksen tein tietty tuplana,
kilo nakkeja jne.
Vehnäjauhojen tilalle maizena suuruste.

Lapset söivät hyvällä ruokahalulla
makaronin kanssa ja
aikuiset pottujen.

Tätä voi tehdä toistekin.




torstai 27. marraskuuta 2014

Hammastahnamaalausta

Facebookin Lasten kanssa askartelevien
ideapankissa näin hienon ikkunaan
maalatun kuusen.
Hammastahnalla maalatun.

Aamutuimaan päätin kokeilla
juttua, sopivasti löytyi valkoista hammastahnaakin.
Ja ihan kivahan siitä tuli.


Ääriviivat maalarinteipillä,
kaihtimet oli hyvä apu.


Tupperware piirrustuslevy, vanupuikko
ja hammastahnaa lautaselle.




Jospa sitä pikkuhiljaa alkaisi joulu
tulemaan ajatuksiin.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Maalaisleipää



Opettelen uutta ruokavaliota.
Leivän leipominen valmiista paketista oli
helppoa ja leivästä tuli
hyvä. Ei ehkä mikään missi
mutta hyvää ja
sehän on tärkeintä.

Tämä viikko on nyt menty
kokonaan ilman gluteenia.
Alkuviikon sairaala jaksolla olin
yllättynyt kuinka hyvin sieltäkin
sai sopivaa evästä.

Mitään suuria muutoksia en
osaa vielä hehkuttaa. Vatsan turvotus
on ehkä pois. Arjessa on nyt menossa niin
paljon juttuja että en tiedä millainen
määrä energiaa pitäis olla varastossa
että tästä kaikesta selviäis pirteänä.
Sen tiedän että jos tämä viikko olisi ollut
ennen lomaa en olisi selvinnyt...